lauantai 1. lokakuuta 2011

Holaveden Ultra 2011

Niin se päivä sitten valkeni - kohtuullisen lämmintä, + 14 jo kuuden aikaan, mutta uskomaton hernerokkasumu. Autoilu vähän pienemmillä teillä tuntien traktori- ja hirviriskin oli hitusen arveluttavaa, mutta niin vain löysin Tranåsin suunnistusseuran talolle Örsbackaan. Ilmoittautumisen ja infon jälkeen juoksijat pakattiin autoihin ja kuskattiin lähtöön Grännan torille.


28 juoksijaa starttasi ultralle, meitä taisi olla 7 naista. Infossa jo varoiteltiin ensimmäisten viiden kilometrin olevan vaativia - se näkyy kyllä mainiosti Sports Tracker -jäljestäkin, kohtuullinen törmä oli kiivittävänä. Tälle kropalle ihan mahdoton alku ja sainkin vasemman jalkani käyttökelvottomaksi mäen puolivälissä. Ei kai siinä kuin hiipien kohti tasaisempia maita muiden karatessa horisonttiin. Jo lähdössä kävi selväksi, että pääasiassa kokeneita ultramaratoonareita tai muuten vain maratoonareita oli lähtöviivalla meidän muutaman ensikertalaisen lisäksi.

Puolen tunnin juoksun (tahi jonkinmoisen etenemisen) jälkeen kroppa alkoi vähitellen antaa periksi kun pitkää ylämäkeä seurasi pitkähkö alamäki ja sain maitohapot viimein potkittua kintusta ja juoksu alkoi taas tuntua juoksulta. Ensimmäinen huolto oli lisätty aikaisemmista tiedoista poiketen jo kympin jälkeen, kyllä sitä kuitenkin sai odotella. Alkupätkä oli nimittäin vaativaa ja märkää maastoa, vaikka kuvittelin viikon kuivan jakson auttaneen vetisyyteen - jopa osa alamäistä oli kunnon kurarännejä eikä kuivissa kengissä juoksemisesta tarvinnut ensimmäisen kolmen kilometrin jälkeen edes uneksia. Homma jatkui samanlaisena toiseen huoltoon asti, noin 17 km kohdille ja vähän sen jälkeenkin. Juoksu maistui ja syke asettui 77-79 %HRmax seuduille. Selvästi huomasin, että 80%+ ja maitohappoa alkoi hiipiä reisiin, etenkin vasempaan. Aika pitkästi oli vielä matkaa edessä ja nyt jo tuntui ensimmäiset väsymyksen oireet - noinkohan tuota vielä 1,5x suoritetun matkan taivaltaisi.. Vaikka säätiedoissa aurinkoa päiväksi povattiin, tiivis sumu piti pintansa ja keli tuntui jopa melkein kylmältä, kun kosteus tiivistyi iholle. Ja märkää oli maastokin, ei ollut metsäkone tehnyt kaunista jälkeä möyriessään polunpohjalla varsin korkeuskäyräisessä maastossa, nelivetoa tarvitsi itse kukin. Mieli pysyi kuitenkin virkeänä, vaikka yksikseni matkaa taitoin muiden jatkaessa matkaa kaukana edessä. Takana taisi tuossa vaiheessa olla kokonaista kaksi juoksijaa. Tosin yllättäen ohitseni juoksi parivaljakko, jonka olisi laskujeni mukaan pitänyt olla kaukana edessä, mutta olivat onnistuneet juoksemaan harhaan sinällään erinomaisesti merkityltä polulta.

20 km jälkeen maastopolku muuttui ensimmäistä kertaa hiekkatieksi ja kilometrit henkisesti pitkiksi. Pyöräilyyn verrattuna kilometrit taittuvat niiin hitaasti.. no, ei kai siinä, ensin kohti reitin puoliväliä ja sitten kohti 33 km huoltoa. Tällä välillä ohitin kaksi (siihen kaikille kestävyysurheilijoille tuttuun) seinään juossutta nuortamiestä ja selvästikin oma hidas, mutta tasainen vauhti alkoi tuottaa tulosta. Ainakin mulla meni paremmin kuin niillä. Seuraavassa huollossa näin edessäni taas joukon miehiä, jotka lähtivät kun minä tulin. Vähän mustikkasoppaa, pähkinöitä ja banaania kupuun ja jalat taas liikkeelle, ettei jähmettyisi. Tällä reissulla oli kuitenkin ihmeellistä, että seisahtaminen tankkaamaan todella tuntui levolta kun oli taas päässyt liikkeelle. Matkalla olisi vielä yksi huolto 42 km kohdilla ja siitähän ei ois kuin yks kymppi maaliin. Positiivari jätti miettimättä, että edessä oli vielä 19 km..

Matka jatkui ja niinpä alkoi taas yksi selkä vilkkua edessä. Toinen niistä kavereista, jotka aikaisemmin olivat juosseet muutaman sata metriä ohi risteyksestä. Hitaasti saavutin selän ja taitettiin yhdessä matkaa kohti seuraavaa huoltoa. Aurinkokin alkoi näkyä sumun seasta ja lämpötila nousi. Kyseessä oli kokenut ultrajuoksija, jolla oli takanaan matkoja aina 100 mailiin asti, mutta tänään vain ei ollut hyvä päivä. Oma henkinen vointi muuttui vain paremmaksi, kun selvästi omat voimat oli vieläkin ihan ok ja kaveri jäi mäissä ja metsässä. Seuraavaan huoltoon asti taivallettiin peräkanaa, huollossa vettä reppuun ja energiaa kehoon. Viimeinen 8 km oli alkamassa, kun huoltoa saatiin odotella 2 "ylimääräistä" kilometriä. Taas hetken seisomisen jälkeen jalat olivat kuin uudet ja auringon räköttäessä oli hyvä jatkaa kohti vaativiksi puhuttuja viimeisiä kilometrejä. Edessä oli taas polkua ja piiiiitkä ylämäki. Polulla flow löytyi ja kanssani huollosta lähtenyt kaveri jäi näkymättömiin. Viimein tuli ylämäki - se oli onneksi loivempi, kuin mitä kartalta käyriä katsoessani olin arvioinut, mutta koska olin sen päättänyt kävellä, niin kävelin mäen ylös kevyesti. Päästyäni ylös oikean jalan pikkuvarpaan rakko (ks. edellinen teksti) meni rikki ja meno pysähtyi kuin seinään. Rakon läsnäolo tuntunut jo varmaan parikymmentä kilometriä, mutta hetken näkyi tähtiä kun se puhkesi. 3 tuskaista kilometriä oli siis vielä linkutettava maaliin. Hampaita purren liikkeelle ja onneksi kipu heltyi sen verran, että liikehdintä alkoi taas muistuttaa juoksua, vaikka vauhti oli jo hidastunut aikaisemmasta. Loppumatka oli hiekkatietä ja loppukiri maaliin muiden hurratessa. 

Fiilis oli kyllä tyytyväinen, aika pysähtyi 6h 15 min kohdille eikä oikeastaan mitään odottamatonta matkan aikana tapahtunut eikä rakkoepisodia lukuuunottamatta tuntunut kertaakaan, että mitä v....a mää teen täällä. Vielä täytyy hitusen reenailla ennen seuraavaa haastetta, ainakin mäkeä saa käydä treenaamassa ja lonkankoukistajia vahvistaa. Ja tietysti totuttaa jalkoja, särkeehän niitä tuollaisia matkoja lönkytellessä. Mutta kaipa sitä nyt voi sitten alkaa tituleerata itseään ainakin melkein-ultramaratoonariksi. Nyt vain palautumaan ja nautiskelemaan syksyn väreistä (kunpa ois kunnon kamera ja osais kuvata - tänään ois tarvittu kyllä myös vähän sinnikkyyttä raahautua kuvauspaikalle, vaikka uskomattoman hienoja paikkoja paluumatkalle osuikin)


Edit: tulokset. Taakse jäi kaksi naista ja neljä miestä, lisäksi kolme miestä keskeytti.

2 kommenttia:

  1. Kul att läsa din rapport äntligen. Hur går det med löpningen denna säsong?Daniel Becker som landade på 6:18 strax bakom;)

    VastaaPoista
  2. Hej! Det har gått lite trögt hela vintern, mycket på cykel och skidor.. Vi var i Nepal och sprang 7 mil, vilket var ju häftig upplevelse men jag fick också en påfrestningskada i foten som har inte släppt rigtigt. Vi får se vad det blir för äventyrer!

    VastaaPoista